Mitä kuuluu, Meri Tuulia

Koska ei ole mitään mullistavaa mistä kirjoittaa, kirjoitan siitä mitä on. Ja arkihan on elämää suurempaa! Olen aina ollut rutiinien ystävä ja edelleen ne tekevät minuun suuren vaikutuksen; aamupuuroni, joka toistuu samanlaisena päivästä toiseen, juokseminen bussiin, aamukahvi koulun vähitellen täyttyvässä kahvilassa, kouluruokalan hermoja koetteleva jonotus ja paikanetsintä, pitkän päivän jälkeinen ärtymys ihmisiin kotimatkalla julkisissa, välittömästi kotiin saapumista seuraava kotivaatteiden vaihto ja valojen sytyttely (olen yrittänyt hieman karsia tätä luonto kiittää -näkökulmasta), treenikamojen tehokas pakkaaminen ja treeneihin lähtö, jolloin vielä kelaan tuliko taas oikeat kamat mukaan, ainainen pukeminen, riisuminen, suihkussa käynti ja rasvaus, hammaskiskon muistaminen yöksi ja silmät ristissä luetut kirjat ennen nukahtamista. Tietysti myös kaupassa käynti muistinvaraisen ostoslistan ohjaamana (montako asiaa piti muistaa), pyykkien kuljettelu Antille ja takaisin, venyttely omalla olohuoneen matolla, sunnuntailounaat ja tämän läppärin kanssa sohvalla istuskelu. Siis ihanaa.

---

Vaalien pikainen lähestyminen täyttää elämää tukiryhmän kokouksilla ja puolueen tapahtumilla, tänään on ensimmäinen kolmella sepällä värjöttely eli flaiereiden jakuu tiedossa. Maikkarin vaaligallup lupasi Vihreille hyvää Helsingissä, mutta sitä suuremmin jännittää.

---

Koulussa on myös erityiset paikat; viimeisen vuoden opinnot ja opinnäytetyön paahtaminen innostavat, haastavat ja saavat rinnan röyhistymään entisestään ammattialani mahtavuuden vuoksi. On mieletöntä ajatella aikaa taaksepäin koulun alkuun ja huomata oma kehityksensä terapeutiksi. MIELETÖNTÄ!!

---

Treenien suhteen olen myös jatkuvassa hybriksessä, sillä painiminen nyt vaan on niin hauskaa. Tanskasta päälle jäänyt tapa venytellä pari kertaa viikossa (28v. siihen meni mutta nyt onnistuu) saa kropan tuntumaan hyvältä ja nyrkkeily plus muu jumppa täydentävät treeniviikkoa niin, ettei kyllästymään pääse. Ainoa hieman ahdistusta aiheuttava laji on uimahyppy, jonka ikään kuin tipautin brassijujutsun tieltä. Nyt hyppään vain kerran viikossa, mikä on silkkaa itsemurhaa. Mutta aika aikaansa kutakin, luulen, ja ehkä kropanhallinnallisesti sekin loksahtaa tarpeelliseksi tässä harkkacombossa. Kun vielä sais pään yhteistyöhön ettei tarvis hermostua joka virheestä.

---

Olen ehtinyt pitkästä aikaa lukea kirjoja ja siis romaaneja, joita nykyään luen aniharvoin. Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia sai lamaan pariksi päiväksi, mutta laittoi ajattelemaan elämää ja pohtimaan omaa kasvainkokemustani kymmenen vuotta sitten. Annaleena Härkösen Juhannusvieras oli Lundanien jälkeen huojentavan ei-kuoleva, vaikkei kevyt. Yksi Kaari Utrio ja paraikaa loppusuoralla oleva Jane Austen pitävät huolen sitten siitä keveydestä. Nyt romaanit tosin saanevat taas väistyä tutkimuskirjallisuuden ja alan artikkeleiden tieltä, silloin tällöin postiluukusta ropsahtava Gloria vastaa (kauhun) tasapainosta.

Elokuvista alkuvuoden yllättäjä on ollut 2005 ilmestynyt Art School Confidential, joka ylitti odotukset. Tämä siis dvd:ltä, tuottajana ja sivuroolissa suosikkinäyttelijäni John Malkovich. Tv:ssä Twin Peaks on parasta.

---

Kun ajelin eilen Espoosta bussilla Kamppia kohti ja iPodista tuli Legendin Someday I'll be coming home, tajusin potevani post-koti-ikävää, jos sellainen nyt on mahdollista. Tanskassa en kokenut yksinäisyyttä ja ohjelma oli niin tiukka etten ikävöinytkään, mutta nyt jotenkin palasin niihin päiviin ja tunnelma oli haikea. Tulkitsin sen enemmän kaipuuksi kotiin kuin takaisin Tanskaan, mutta ehkä siinä on molempaa. Tai sitten se on 28v.-kriisi. Onnea minä :-D